Kaksplus.fi

21. syyskuuta 2017

Ihana Habitare!

Voi että, mitä kaikkea ihanaa tämän vuoden Habitare-messuilla olikaan. Paljon värejä, kuoseja ja tunnelmaa. Kaikkea kaunista kotiin, jota ei saanut mukaan vaikka olisi kuinka halunnut.





Minä ja moni muu varmasti odotti eniten Habitaressa Annon uudelleentulemista. Anno-merkkihän lähti markkinoilta edesmenneen Kodin1 mukana. Habitaressa Anno teki tosiaan näyttävän paluun ja tarjolla oli paljon kauniita tekstiilejä ja tuotteita kotiin. Maanläheisissä sävyissä ja kuoseissa.





Annon lisäksi huomioni Habitaressa kiinnittyi trendikkäisiin viherkasveihin ja niistä tehtyihin kuoseihin sekä yksityiskohtiin. Valaisimia ja erilaisia hyllyratkaisuja oli myös esillä paljon.





Tummat värit ja voimakkaat kontrastit olivat myös tänä vuonna Habitaressa vahvasti läsnä. Ja toinen toistaan upeammat akustolevyt- ja paneelit, joilla saa kodin kaikuvuutta vähenemään.





Trendikäs rottinki oli myös usealla osastolla edustettuna. Miten voikaan ennen niin vanhanaikaselta ja epätyylikkäältä tuntuva rottinki näyttääkään joka paikassa nykyään hyvältä?



Terkuin,
Doris

18. syyskuuta 2017

Miksi haluat toisen lapsen?

Miksi haluat toisen lapsen? Eikö meillä ole ihan hyvä näin? Mieheni kyselee minulta, jos keskustelumme ajautuu kaipuuseen sisaruksesta. Hän olisi tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen yhden pojan isänä, mutta voi yrittää raskauttaa minut uudelleen, jos niin haluan. Kyllä hänkin oikeasti perheelisäystä haluaa, mutta se ei ole yhtä vahva halu kuin minulla.

Luulen, että usein naisilla on helpommin päässään mielikuva siitä, millaisena he näkevät perheensä. Minä olen aina ajatellut, että kaksi lasta olisi kiva. Kai aina toivoa saa? Joskus teinivuosina haaveilin kolmesta, mutta nykyään kaksi olisi kyllä varsin sopiva luku. Tottakai olen tyytyväinen, jos perheemme jää kolmihenkiseksi, eikä toista lasta koskaan syystä tai toisesta tule. Olisihan se myös kätevää. Yhden lapsen elättäminen vie vähemmän rahaa, hänen kanssaan olisi helppo matkustaa ja vauvavuosi olisi jo takanapäin. Sitä miehenikin välillä miettii, miksi kukaan koskaan haluaa palata takaisin siihen vauvavuosihelvettiin? Mutta aika kultaa kliseisesti muistot. Vauvavuosi meni todella nopeasti ohi ja ehkä toisen kanssa se olisi helpompaa, kun osaisi ottaa rennommin ja tietää, että vuosi menee yhtä nopeasti kuin muutkin vuodet?




Mutta sitten tullaan taas siihen totuuteen, että olen itse ainut lapsi. Vaikka useimmiten viihdyin yksin enkä kaivannut sisarusta, oli joitakin tilanteita, joissa olisin kaivannut luottohenkilöä, kenelle kertoa kaikki ja ehkä kysyä neuvoa asioissa, joista vanhemmille ei uskaltanut puhua. Haluan omalle lapselleni sisaruksen. Leikkikaveriksi, tueksi, turvaksi ja osittain itsekkäistä syistäkin. Haluan katsoa, kun nuo kaksi touhottavat menemään, hölmöilevät ja rakastavat. Tottakai joskus tappelevat ja kinaavat. Näen itseni kahden lapsen äitinä ja perheemme silloin täydellisen kokonaisena. Mutta milloin on oikea hetki toiselle lapselle? Sitä ei varmasti tule koskaan, joten luulen, että annamme luonnon jossain kohtaa sen päättää.

Aiemmin mietimme, että suuri ikäero olisi lapsille kiva, sillä nykyään on ehkä jopa trendi tehdä useampi lapsi kolmen vuoden sisällä parempien äitiysavustusten toivossa. Ja hyvä syy sekin on, kyllä joskus varmasti lapsen hankintaa joutuu ajattelmaan myös taloudellisesta näkökulmasta. Toinen syy tiehään lisääntymistahtiin on tietysti se, että lapsille tulee pieni ikäero ja vauva-vuodet ovat äkkiä "hoidettu pois alta". Kyllähän pienellä ikäerolla olevista lapsista varmasti olisi myös helpommin seuraa toisilleen, mutta rankkoja ne pikkulapsivuodet kuulemma ovat, varsinkin jos on vielä kaksi huonosti nukkuvaa, syötettävää ja vaipoissa olevaa, vauva ja taapero. Mutta olemme tässä viime aikoina alkaneet miettiä myös suuren ikäeron tuomia hankaluuksia monien hyvien puolien lisäksi, jopa ääripää esimerkkejä. 6-vuotias voisi hyvinkin pitää vauvasta ja jaksaa pitää seuraa tälle, mutta entä sitten kun toinen on 12 ja toinen sen 6? Ei voi mennä katsomaan samaa elokuvaa, ei pääse samoihin huvipuistolaitteisiin tai oikein mitään muutakaan? Ja vauvavuosi palaa monien, monien rauhallisten vuosien jälkeen perheeseen. Ja saa pahimmassa tapauksessa vielä ainoan lapsen elämään tottuneen esikoisenkin pään sekaisin ja tekee tälle jonkin supermustasukkaisuuden...

Väkisin ajattelen myös sitä, kadunko päätöstä olla edes yrittämättä koskaan toista lasta? Entä jos kuuden vuoden jälkeen mietinkin, että todella haluan sen toisen lapsen? Eikä siinä vielä kaikki. Mutta se lapsihan ei todellakaan välttämättä tule silloin kuin sen itse haluaisi tapahtuvan, varsinkaan jos on PCOS (munasarjojen monirakkulaoireyhtymä) tyyppiset munasarjat, kuten minulla, joka puolestaan aiheuttaa lapsettomuutta. Entä jos silloin kuuden vuoden päästä todetaan, että olisi ollut hyvä lisääntyä alle kolmekymppisenä, sillä nyt toisen lapsen saaminen ei ole enää mahdollista. Se olisi aika kamalaa. Tajuta, että silloin sen vielä olisi ehkä saanut, mutta nyt itse turhaan asiaa venyttämällä olen mokannut omat mahdollisuuteni lopullisesti raskautua enää koskaan. Ehkä asioita ei todellakaan kannata analysoida näin tarkkaan, vaan tosiaan antaa luonnon päättää, mikä olisi se meille sopiva ikäero vai saako esikoisemme jäädä ainoaksi lellikiksimme.

Terkuin,
Doris

9. syyskuuta 2017

Testissä Ella`s Kitchen hedelmäsoseet

Meidät valittiin taaperon kanssa Ella`s Kitchenin ja Kaksplussan testiryhmään. Saimme blogiyhteistyönä Ella´s Kitchen yritykseltä maisteltavaksi heidän luomu-hedelmösoseitaan. Testattavaksi tuli kolmea eri makua: banaani-kookos, mango-päärynä-papaija ja mustikka-omena-banaani.

Ella`s Kitchenin hedelmäsoseet ovat kätevissä pussimaisissa pakkauksissa, jotka on helppo ottaa mukaan myös kodin ulkopuolelle. Meidän perhe reissaa paljon ja on menossa koko ajan, joten arvostamme taaperolle maistuvaa, kevyesti kassissa mukana kulkevaa välipalaa.








Ensimmäisenä maisteluun pääsi suomalaiseen makuun sopiva mustikka-omena-banaanisose, jossa on mukana myös ripaus vaniljaa. Iloisen värinen pakkaus kiinnosti kovasti taaperoa ja pakkauksen sisältö näytti maistuvan herkulliselta. Kaikki meni yhdessä hujauksessa!





Seuraavana päivänä taapero sai maistaa eksoottista mango-päärynä-papaija-hedelmäsosetta. Sen iloinen vihreä pakkaus toi aurinkoa sateiseen päivään ja sisältökin maistui taaperolle niin, että hymy tuli huulille.





Kauniissa turkoosissa pakkauksessa olevaa banaani-kookos-sosetta maisteltiin viimeiseksi. Meidän taapero on kookosfani, joten tämäkin sose maistui hyvin ja pussin pohjalle ei varmasti jäänyt tippaakaan. En osaa sanoa, mikä sose olisi ollut meidän pikkumiehen suosikki, sillä kaikki Ella´s Kitchenin soseista tuntui maistuvan hyvällä ruokahalulla.


Plussaa


- helposti käsiteltävästä pakkauksesta
- lapsi pystyy syömään soseen myös itse (sotkematta, jos ymmärtää olla puristamatta pussia liian kovaa :) )
- 120g pakkaus ei ole liian pieni ja sose ei lopu heti kesken
- iloisen väriset, inspiroivat pakkaukset
- yllättäviä makuyhdistelmiä
- luomua! Ei sokeria, ei lisäaineita. ei suolaa


*Postaus toteutettu yhteistyössä Ella´s Kitchenin ja Kaksplussan kanssa, mutta mielipiteet ja käyttökokemukset ovat täysin omiani :)


Terkuin,
Doris

5. syyskuuta 2017

Miten sujui ensimmäinen päiväkotiviikko?

Ensimmäisenä aamuna taapero juoksi muiden lasten luo innoissaan ja katosi välittömästi leikkimään. Ehdin huutaa ovelta vain heipat ja vaihtaa pari sanaa hoitotädin kanssa. Hain pojan kotiin jo lounaan jälkeen päiväunille. Muutaman tunnin päiväkotipäivällä oli hyvä aloittaa.




Koska taaperomme on sen verran reipas tapaus, seuraavana päivänä hän olikin hoidossa jo melkein täyden päivän. Laittaessani taaperon ulkovaatteita naulakkoon, taapero juoksi leikkihuoneeseen ja minä ehdin todeta vain "nonni". Huikkasin päiväkodin tädeille, että tekstailkaa, jos jotain ongelmia tulee. Päiväkodissamme hoitajat täyttävät myös joka päivä Minun Päiväni-sovellukseen kuluneen päiväkotipäivän puuhat. Vanhempi voi lukea päivän tapahtumista jo ennen kuin menee hakemaan lapsen hoidosta. Tästä sovelluksesta tykkään tosi paljon :)

Kotona huonosti syövä lapsemme oli syönyt toisena päiväkotipäivänään ison kulhollisen keittoa ja pyytänyt jopa lisää. Päiväunille meno oli vähän jännittänyt. Taapero oli istunut päikkärihuoneen matolla ja tuijottanut sänkyä. Muut olivat tässä vaiheessa olleet jo unilla. Oman pupun ja tutin tarjoaminen ei ollut auttanut, mutta ei ollut tullut itkukaan. Vain epäilevä tuijotus sänkyä kohti. Lopulta hoitaja oli laittanut tutin tyynyn päälle, jonka jälkeen taapero oli kömpinyt sänkyyn, ottanut tutin suuhun ja sammunut samoin tein.

Menin hakemaan häntä juuri kun ulkoleikit olivat kesken. Taapero ei olisi halunnut lähteä vielä kotiin vaan juoksi minua karkuun. Seuraavat päivät menivät nukkumisen ja päiväkodista lähtemisen osalta jo paremmin. Yhtenä päivänä oli tullut ennen päiväunia pieni itku, joka oli laantunut hoitajan sylillä ja tutilla. Viikkoon mahtui myös yksi kaatuminen pihalla taaperokärryn ja kumisaappaiden kanssa.

Mutta lapsi viihtyy päiväkodissa, jää sinne mielellään, nukkuu ja syö siellä hyvin. Ihan mahtavaa, tämä äiti on niin iloinen tästä, että päiväkotiaika on ainakin alkanut hienosti <3

2. syyskuuta 2017

Hiljaisuus kotona: viikon mittainen mykkäkoulu!

Meillä on ollut kotona viime viikon sunnuntaista asti hiljaista. Keskustelua on käyty nyt jo melkein viikon verran paperilappusten ja Whatsappin välityksellä. Tämä ei ole meille ihan täysin uusi tilanne, sillä olemme olleet lähes samanlaisessa tilanteessa pari kertaa aiemminkin. Silloin meillä ei kuitenkaan ollut lasta, joka nyt varmasti ihmettelee, miksi vanhemmat eivät puhu hänelle mitään tai vastaa ihmettelyihin. Ja aiemmissa tilanteissa vain mieheni on ollut puhekyvytön.

Meillä molemmilla aikuisilla oli viime viikolla kurkut kipeinä ja hiukan lämpöä parina päivänä. Sitten lauantai-illan aikana meiltä molemmilta alkoi ääni hiipua. Ja sunnuntaina ääntä ei tullut enää juuri lainkaan. Emme siis pidä mykkäkoulua perheriidan seurauksena, joka sekin on tosin muutaman kerran koettu, vaan siksi, että meillä molemmilla on kurkunpääntulehdus!




Mieheltäni ääni lähti kokonaan, ei kuulu pihaustakaan! Lääkäri määräsi hänet lääkekuurille ja viikoksi totaaliseen puhekieltoon. Minä pystyin ja pystyn puhumaan vähän, mutta kurkunpääntulehduksen ja äänen menettämisen hoitona usein on se, että pitäisi olla totaalisessa puhekiellossa muutama päivä, olla yskimättä ja etenkin kuiskaamatta, sillä ne rasittavat äänihuulia eniten ja voivat aiheuttaa niihin jopa pysyviä vaurioita. Teetä, kurkkupastilleja ja Buranaa on kulunut varmaan vuoden tarpeen verran yhden viikon aikana. Arvatkaa muuten mitä? On ollut aika kiva aloittaa uusi koulu, jossa pitäisi jutella ja tutustua uusien ihmisten kanssa. Istua hiljaa ja yrittää olla puhumatta. Se on todella vaikeaa! Ja on todella vaikeaa olla vastaamatta, jos joku kysyy jotain. Olisi ollut kiva vaihtaa myös hieman useampi sana ensimmäisen päiväkotiviikon jälkeen hoitajien kanssa. Tässä on taas saanut huomata kuinka tärkeä puhetaito ihmiselle on! Itseäni raastaa tällä hetkellä kotonamme vallitseva hiljaisuus (jos taaperon höpötyksä ei lasketa) sen verran paljon, että varmaan räjähdän kohta! Haluan päästä höpöttämään, lauleskelemaan ja valittamaan :D

Kun ääni palaa perheeseemme, kerron miehelleni kaiken uudesta koulusta ja miten ensimmäinen viikko koulussa on mennyt. Haluan jutella hänen kanssaan kaikesta. Ja haluan myös kysyä taaperolta, miten päivä on uudessa päivökodissa sujunut ja kertoa hänelle mitä tapahtuu seuraavaksi. Tämä on ihan kamalaa :( Voisko tämä tauti nyt vaan mennä pois? Ja olla tarttumatta taaperoon. Sehän tästä vielä puuttuisi kun hänkin sairastuisi! Että tervetuloa vaan uudenlainen arki ja ruuhkavuodet. Toivottavasti saadaan ensi viikolla käyntiin vähän normaalimpi arki ja voi vaikka soittaa toiselle, mitä tarvitsee kaupasta!!



Terkuin,
Doris

31. elokuuta 2017

Maitoallergia ja laktoosi-intoleranssi eivät ole sama asia. Mitä eroa niillä on?

Maitoallergisen lapsen äitinä joudun lähes viikottain selventämään ihmisille sitä, ettei maitoallergia ole sama asia kuin laktoosi-intoleranssi. Lapselleni on tarjottu voita leivän päälle, laktoosittomalla kermalla höystettyä ruokaa sekä hyla-tuotteita. Ihanaa kun tarjotaan, mutta välillä kyllästyttää kuunnella, kun ihmiset selittävät, kuinka maito saa heidänkin mahansa välillä sekaisin ja onneksi laktoosittomia vaihtoehtoja on nykyään hyvin saatavilla.





Maitoallerginen on allerginen maidon proteiinille. Samalla tavalla kuin joku on allerginen kalalle, porkkanalle tai pähkinöille. Maitoallerginen ei siis pysty syömään mitään, mikä sisältää maidon proteiinia, joka esiintyy tuoteselosteissa yleensä myös nimillä hera, heraproteiini, kaseinaatti tai kaseiini. Kyseessä on siis puhtaasti yliherkkyys maidon proteiinille, kun taas laktoosi-intoleranssilla ei ole mitään tekemistä allergian kanssa. Laktoosi-intoleranssissa ihmisellä on maidon laktoosin eli maitosokerin pilkkoutumisen häiriö, joka puolestaan aiheuttaa vatsan väänteitä ja muita oireita. Laktoosi-intolerantikko voi siis käyttää valmisteita, jotka ovat hyla tai laktoosittomia, maitoallerginen ei kumpiakaan, sillä nekin sisältävät maitoproteiinia. Maitoallergiselle maitoproteiinin nauttiminen voi olla hengenvaarallista.

Maitoallerginen lapsi ei siis voi nauttia maitoa, jugurttia, rahkaa, juustoja, hapanmaitotuotteita, suurinta osaa valmislastenruuista, jäätelöä, voita, eikä montaa muutakaan juttua, joiden tuoteselosteessa mainitaan jokin maidon monista nimistä. Ainakaan ihan pienenä. Suurella osalla lapsista maitoallergia paranee kouluikään mennessä, joissain tapauksissa paljon aiemmin ja joissain harvoissa tapauksissa ei koskaan.

Meillä maitoallergia on seurannassa TYKS:n lasten allergiapolilla, josta saamme ohjeita sen hoitoon.
Onneksi kaurasta, soijasta, mantelista ja muista on valmistettu markkinoille maidottomia tuotteita jäätelö-, jugurtti- ja välipalarintamalle. Ja koko ajan valikoima kasvaa vain.


Terkuin,
Doris


30. elokuuta 2017

DIY Suloinen vaaterekki

Kauniin, edullisen ja yksinkertaisen vaaterekin saa tehtyä helposti itse. Minä tein sellaisen meidän pikkuvessan katosta roikkumaan. Rekkiin voi laittaa vaikka seuraavan päivän päiväkotivaatteet valmiiksi odottamaan tai ihan minkä käyttötarkoituksen sille itse keksii. Aluksi ajattelin laittaa siihen roikkumaan myös pyykkipussin, mutta täyttyessään pyykkipussi näytti melkein seinää vasten roikkuvana liian hallitsevalta makuuni.




Tein vaaterekin 30 mm paksusta pyörölistasta. Hioin listan hiomapaperilla. Leikkasin nahkanauhasta kaksi metrin pätkää ja solmin pätkän toiset päät tiukasti listan ympärille, toiset kattoon laittamiini pieniin koukkuihin.  Helmet, jotka pujotin nahkanauhaan, maalasin eri värisiksi kalkkimaaleilla.






Terkuin,
Doris